Sunnuntaina muistetaan ystäviä

11.02.2021, klo 14:25

Ystävänpäivänä 14.2. muistetaan ystäviä. Suomalainen ystävänpäivä poikkeaa kansainvälisestä tavasta kaikkien ystävien muistamisella, ei vain rakastavaisten juhlapäivänä. Ystäviä muistetaan tervehdyksillä ja vaikka iloisenvärisillä kukilla talven pakkasten keskellä.


Ystävänpäivää on meillä vietetty 1980-luvulta lähtien ja kalenteriin se on merkitty vuodesta 1996 alkaen. Tosin se käväisi kalenterissa erehdyksessä jo vuosina 1990 ja 1991, ilman virallista päätöstä.

Ystävänpäivä on noussut vuoden toiseksi suositummaksi korttipäiväksi joulun jälkeen. Tästä voi päätellä, että myös sosiaalisen median kautta ja muilla tavoilla kulkevia viestejä on ensi sunnuntaina liikkeellä runsaasti.

Ystävänpäivän tunnuksena on kautta maailman punainen sydän. Suomessa sen toi julkisuuteen 1980-luvun alussa Tampereen Sydänyhdistys, joka yhdisti punaisten sydänten juhlan omaan markkinointikampanjaansa. Ensimmäiset ystävänpäiväkortit painatti Suomen Punainen Risti.

 

Opettele kukkien kieli

Maailmalla ystävänpäivän eli Valentinen päivän viettäminen juontaa juurensa jo keskiaikaan ja pyhimys Pyhään Valentinukseen. Yhteyden romantiikkaan ja rakkauteen katsotaan syntyneen keskiaikaisesta käsityksestä, jonka mukaan linnut löytävät puolisonsa 14. päivä helmikuuta. Englannissa ja Ranskassa ryhdyttiin leikkimielisesti valitsemaan Valentinen päivänä kylän tytöistä ja pojista pari vuodeksi eteenpäin.

Ystävänpäivän muistamiseksi riittää hyvin jo kortti, mukava viesti tai henkilökohtainen puhelu. Pienet lahjat ovat myös tulleet mukaan päivän viettoon ja tietenkin, etenkin jos sinulla on joku mielitietty, muistetaan häntä usein kukin.

Kukilla on salainen kieli, joiden avulla voit lähettää viestejä rakkaallesi. Ihmiset ovat kautta aikojen ilmaisseet kukilla intohimoa, iloa ja arvostusta. Tämä kukkien kieli, kehittyi jo 1800-luvulla. Inspiroidu kukkien kielestä ja kerro niillä oma salainen viestisi.

Muistetaan ystäviämme, olivat he sitten lähellä tai kaukana. Hyvää ystävänpäivää.

 

Näin voit viestiä kukkien kielellä

Kukkien lukumäärällä on erilaisia merkityksiä

1. Yksi kukka - Sinä olet minulle kaikki kaikessa.
2. Kaksi kukkaa - Lähdetään yhdessä matkalle.
3. Kolme kukkaa - Milloin nähdään taas?
4. Neljä kukkaa - Kunnioitan sinua ja olen kiitollinen sinusta.
5. Viisi kukkaa - Teen kaikkeni sinun eteesi.
6. Kuusi kukkaa - Epäilen sanojasi.
7. Seitsemän kukkaa - Rakastan sinua!
8. Kahdeksan kukkaa - Pysyn sinulle uskollisena elämän loppuun saakka.
9. Yhdeksän kukkaa - Haluan olla kahdestaan kanssasi.
10. Kymmenen kukkaa - Kosinta. Haluatko mennä naimisiin kanssani?

 

Myös kukkien väri puhuu omaa kieltään

1. Keltainen tai oranssi kukka - Kertoo ystävyydestäni ja uskollisuudestani sinua kohtaan.
2. Vaaleanpunainen kukka - Olen rakastunut sinuun.
3. Punainen kukka - Lasken päiviä seuraavaan kohtaamiseemme.
4. Tummanpunainen kukka - Kaipaan sinua kovasti!
5. Valkoinen kukka - Kuvastaa neitseellisyyttä ja puhtautta.
6. Ruusu ilman piikkejä - Kertoo kiintymyksestä.
7. Tummanpunainen ruusu - Osoittaa kiitollisuutta.
8. Sininen kukka - Haluan olla rinnallasi, kunnes kuolema me

 

Lähde kukkien rakkauden kieleen: Plantagen

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: